Chihuahua Julep on baari, joka haluaa erottua massasta. Ja siinä se onnistuukin hyvin. Tämän paikan ehdoton sydän on agaave eli mehikasvi, josta valmistetaan mezcal -viinaa. Se on suhteellisen väkevää. Muita agaave alkoholeja ovat raicilla ja tequila. Mutta tärkein pointti tätä baaria kohden mennessä on se, että se on julistautunut olevansa kännykkävapaa alue. Lisäksi paikan mukava yksityiskohta on se, että huonekalut on ostettu useammasta huutokaupasta.
Chihuahua Julep on tyylikäs ja toimiva
Ilolla on otettava vastaan se, että Helsingissä on myös tilaa erikoisimmille paikoille ja tämä cocktailbaari on siitä hyvä osoitus. Erottuminen on aina rohkea veto, mutta jos sillä saavuttaa oman kävijäkunnan, se on varsin onnistunut. Täällä et voi pyytää itsellesi giniä, sitä ei ole lainkaan tarjolla eikä muitakaan perinteisiä väkeviä. Tämän paikan visio ja konsepti on agaave -alkoholit sekä vaaleat rommit.
Nimi Chihuahua viittaa Meksikoon sekä Julep on cocktail -kulttuuria 1900 -luvun alusta. Näistä lähtökohdista baari on saanut innoituksensa, mutta tämä on viety myös sisustukseen. Tila on kaksiosainen, joista toinen on kuin meksikolainen olohuone ja toinen osa enemmän tunnelmaltaan hämyinen cocktailbaari. Joten sisustuksen mukaan voit valita myös itsellesi ja mahdollisille ystävillesi istumapaikan fiiliksen mukaan.
Cocktailbaari kokemuksella
Chihuahua Julep on miettinyt tarkasti tarjolla olevat juomat. Alusta alkaen juomien on haluttu oleva sellaisia, että se ei ole vain drinkki vaan se on myös kokemus. Drinkkeihin lisätään myös jokin syötävä tai muu elementti. Ne myös pyritään tekemään niin, että vastaavia ei ole totuttu muualla näkemään. Tosin se nostaa myös kustannuksia, mutta eihän cocktailbaariin yleensä mennä juopumaan vaan nauttimaan drinkeistä ja ystävien seurasta.
Monelle voi tulla yllätyksenä, että vodkaa, viskiä ja giniä ei ole tarjolla. Mutta jos tarkemmin ajattelee, niin Chihuahua Julep on juuri sellainen cocktailbaari, josta odottaakin yllätyksiä juomien suhteen. Idea pitäytyä agaavessa sekä vaaleissa rommeissa on tietynlainen riski, mutta samalla se kerää asiakkaiksi juuri niitä arvostavat henkilöt.
Drinkille vai pelaamaan?
Useat meistä etsivät jatkuvasti erilaisia kokemuksia. Yksi niitä on ehdottomasti Chihuahua Julep drinkkien suhteen ja toinen voi olla hyvin ComeOn -kasino. Koska tämä mainio cocktailbaari on kännykätöntä aluetta, siellä ei pelaamista voi harrastaa. Mutta miksipä ei pelata kotona hiukan juomarahaa ennen kuin lähtee nauttimaan aivan ihanista ja maukkaista agaave -pohjaisista cocktaileista. Ja sitä paitsi, eihän alkoholin vaikutuksen alaisena milloinkaan ole hyvä pelata kasinolla.
Tequila on yksi näistä vahvoista agaave -kasveista. Sen valmistus on hyvin valvottua ja sitä valmistetaan Meksikossa vain viidessä eri osavaltioissa. Juomaa voi sanoa tequilaksi vain siinä tapauksessa, että siinä on 51% tequila-agaavea. Valmistuksessa käytetään kasvin ydintä, joka jää jäljelle, kun miekkamaiset lehdet poistetaan. Hedelmää tarvitaan seitsemän kiloa litran valmistamiseen.
Chihuahua Julep cocktail eksotiikkaa Helsingissä
Coctailbaarit Helsinki, onko se vaihtelua tavallisille olutbaareille? Ehdottomasti, mutta pitää todeta myös se, että harvemmin olutbaarissa viihtyjä edes hakeutuu cocktailbaariin. Helsingissä on tarjolla upeita ja juuri tyyliltään erilaisia, jopa viihtyisiä paikkoja. Yksi näistä onkin Chihuahua Julep. Jos nähdään paljon vaivaa tilojen suunnittelussa sekä drinkkien miettimisessä, baariin on ehdottomasti käytävä tutustumassa.
Vaikka tässä baarissa hinnat ovat suhteellisen korkeat, on se silti kokemisen arvoinen asia. Voit maistaa myös Daiquiria, jossa on laitettu yhteen useampaa erilaista rommia sen yhden sijaan. Kokemus ja nautinto on hyvä yhdistää, kun menee tämän paikan ovesta sisään.
Chihuahua Julep haastaa kävijää ensiksi upean sisustuksensa puolesta, mutta myös sillä, että kännykkää ei vierailun aikana käytetä. Se on positiivinen asia koettavaksi. Pystytkö olemaan ilman kännykkää ja juomaan drinkkisi juttelemalla ystävien kanssa kännykän sijasta. Erottuminen tavallisen joukosta on rohkeaa, ja siitä pitää antaa kiitokset tälle baarille. Kaikessa, mihin on ryhdytty, on myös onnistuttu.